Muutoksia kanttiinin aukioloaikoihin

29.3.2019 lähtien kanttiini ei ole säännöllisesti auki päivittäin. Mahdollisuutta asioida kanttiinissa laajennetaan klo 12-18, mutta oven ollessa suljettuna tulee soittaa tai tekstata Metsolan Pihapiirin puhelimeen

040 660 4412

Syynä aukiolon muutokseen on pihan kunto, rospuutto on nyt pahimmillaan, ja toiseksi asiakkaiden tarve tulla aikaisemmin tai myöhemmin. Ovet on toki avattu aikaisemminkin muina aikoina, mutta nyt se on luvallista jopa suotavaa ja kuitenkin henkilökunnalla ei ole velvoitetta odottaa tyhjää, kun hommia löytyy joka puollella, eikä aina näkö- tai kuuloyhteyden päässä.

Tervetuloa kanttiiniin edelleen päivittäin, mutta viestimiä käyttäen.

Kanttiinin päätuotteena on edelleen Kaupunkilangan sukkalangat ja Dropsin merinot, alpakat ym. 29.3.2019 hyllystä löytyy kaikki värit Kaupunkilangan Rotvallia  ja yli puolet  Kivijalan väreistä, Dropsin Baby merinoa on reilut 20 väriä ja Merino extrafinea puolet siitä. Käy katsomassa mitä muuta löytyy!