Ompeluseura maanantaisin klo 17-19 Metsolan kanttiinissa:

8.1.2018, 29.1.2018,   jne jatketaan niin kauan kuin kiinnostusta riittää. 2018 talvesta lähtien joka kolmas viikko.

Kukin voi tulla silloin, kun on itselle sopiva aika.

Tarkoitus on tehdä omia käsitöitä yhdessä jutustellen. Paikalta löytyy perusompelukone (tai tarvittaessa pari konetta), pöytätilaa levitellä kankaita tai muita meteriaaleja ja tuoleja, ettei tarvitse koko aikaa seisaallaan olla.

Syksyn 2017 aikana teemana on Kalevala-CAL-projekti ja tavoitteena on koota Metsolaan näyttely valmiista Kalevalapeitoista helmikuulla 2018. Toki saa tehdä mitä töitä haluaa, jos joku muu on hauskenpaa. Olethan huomannut Kirsikan haasteen?

Kanttiini on auki koko tapahtuman ajan, pikkukolikoilla purtavaa ajatuksella.

Kanttiinista voit ostaa (tarvittaessa tilata) Kaupunkilangan erilaisia sukkalankoja ja kampapuuvillaa. Valikoima on laajentunut neulonta- ja virkkausvälineisiin ja perusompelutarvikkeisiin. Toiveita otetaan vastaan.

Ompeluseurat ovat kaikille avoimia ja osallistuminen on maksutonta eikä sido osallistujia mihinkään yhdistykseen. Mikäli kiinnostusta johonkin erikoisenpiin tekniikoihin löytyy, niin järjestetään ohjausta. Tilaisuudet järjestää Metsolan Pihapiiri Oy.