Kalevalapeiton uusi omistaja ja tyynyn voittaja 28.2.2018.

CAL Kalevalapeitto, Suomi 100v, projekti saatiin Multialla Metsolan Pihapiirissä päätökseen. Onnettarena toimi Metsolan isäntä Timo Herranen kymmenkunnan tarkaavaisen jännittäjän paikalla ollessa Metsolan Kartanon kanttiinissa. Peiton voitti Ari Tolvanen Joensuusta. Lapun peittoon oli tehnyt hänen kummitätinsä Kaija Elovaara joululahjaksi. Ari perheineen otti tiedon peiton voitosta iloisena vastaan puhelimitse.

Peittoprojekti alkoi elokuussa 2017, kun virkkausohje ensimmäiseen lappuun julkaistiin. Kirsikka Herranen oli jo keväällä päättänyt osallistua itsenäisyyden 100-vuoden kunniaksi suunnitellun peiton tekemiseen. Jokainen voi juhlia itsenäisyyttä omalla tavallaan. Ensin vain itsekseen kokeillen ja kavereita peittotalkoisiin etsien. Innokkaita virkkaajia löytyi Multian seudulta yllättävän vähän, joten yhteisellä päätöksellä tehtiin yhteispeitto, yksi lappu kultakin virkkaajalta. Lappuja oli vuodenvaihteen tienoilla vielä liian vähän kokonaiseen peittoon, joten Kirsikka käytti somen ihmeellistä voimaa ja saimme tarvittavat lisäpalat ympäri Suomea.

Valmis peitto oli helmikuun näytteillä Metsolan kanttiinissa, jossa sen ympärille koottiin pieni näyttely mandalapeitoista ja vähän historian havinaa, vanhin näytteillä ollut virkattu peitto oli yli 70 vuotta sitten tehty ja edelleen huippukunnossa. Kalevalanpäivänä 28.2.2018 klo 17 upea Kalevalapeitto arvottiin.

Kun kaikki eivät syystä tai toisesta osallistuneet peiton tekoon, ja arvontaan on kiva osallistua, niin Kirsikka teki reippaana tammikuun lopussa mandalatyynyn, johon kuka vaan voi ostaa arvan Metsolan kanttiinista. Tyynyn voitti Seija Kulmala, joka oli puhelimessa onnellinen voitostaan. Jos joku välttämättä haluaa oman tyynyn ja onnetar ei suosinut, niin Kirsikka lupasi tehdä tyynyjä lisää toiveväreissä maksua vastaan.

Kiitos peittonäyttelyssä käyneille ja arvontoihin osallistuneille. Molemmat voitot menivät Multian ulkopuolelle. Onneksi tulee uusia näyttelyitä ja uusia arvontoja. Ja kiitos Kalevala-peiton sunnittelijoille, jotka olivat sen julkiseen levitykseen talkootyönä tehneet.

Terveisin Metsolan Pihapiirin väki